Led valojen mahdolliset ongelmat

Ledien suurin ongelma ovat kuitenkin niiden aiheuttamat verkon häiriöt: led-valot aiheuttavat suuren sytytysvirtapiikin, joka lyhentää myös muiden verkkoon kytkettyjen laitteiden elinikää ja aiheuttaa siten kasvaneen paloriskin.

Led valot ja kuumuus

Ledit kestävät erinomaisesti pakkasta. Kuuma ympäristö taas aikaansaa ledien valontuoton heikkenemisen sekä polttoiän lyhentymisen. Led-valot eivät esimerkiksi kestä saunan kuumuutta. Heikon kuumuudensietokyvyn takia ledivalaistuksen kustannukset kuumissa maissa ovat korkeammat kuin esimerkiksi pohjoismaissa.

Led-valaisin on turvallisin, mutta ei automaattisesti paloturvallinen

Tutkimus vahvistaa, että viime vuosina yleistynyt led-valaistus on merkittävästi perinteisiä valaistusratkaisuja turvallisempi, mutta ledeissäkin on vielä puutteita ja markkinoilla on laadultaan monentasoisia valaisimia. Ledien suurin ongelma ovat kuitenkin niiden aiheuttamat verkon häiriöt: led-valot aiheuttavat suuren sytytysvirtapiikin, joka lyhentää myös muiden verkkoon kytkettyjen laitteiden elinikää ja aiheuttaa siten kasvaneen paloriskin.

–  Riskiä voidaan pienentää oikeanlaisilla virtapiikkiä pehmentävillä komponenteilla, mikä jälleen korostaa, että valaistusta uusiessa kokonaisuus tulisi aina suunnitella ammattilaisen kanssa aina valaistusta ohjaavasta keskuksesta yksittäiseen polttimoon asti. On tärkeää myös miettiä, että valaistus soveltuu ympäristöönsä ja käyttötarkoitukseensa, eli huomioida esimerkiksi paljon päällä olevan valaistuksen aiheuttama lämpeneminen. Kun uusitun valaistusjärjestelmän toimivuus on testattu, valaistuksen ennakoiva kunnossapito pitää kirjata osaksi kiinteistön kunnossapitosuunnitelmaa, painottavat Kalle Ruuth ja Jussi Lehtonen.

Led-valaistuksen paloturvallisuutta sekä eri valaisinratkaisujen verkkovaikutuksia käsitelleen tutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta diplomityönä Tampereen teknillisen yliopiston projektitutkija Kalle Ruuth. Tutkimukseen kuului laboratorio- ja kenttämittauksia sekä kyselytutkimus. Tutkimuksen rahoittivat Palosuojelurahasto, Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry sekä Ulla Tuomisen säätiö.
Löydät koko tutkimuksen  täältä

Miksi led valaisimet sammuvat tai syttyvät epäsäännöllisesti?

Joskus led valaisinten kanssa saatetaan havaita sellaista, että valot himmenevät tai sammuvat itsestään epäsäännöllisesti. Tämä johtuu usein siitä, että valaisimen virtalähde ylikuumenee. Virtalähteissä on ylikuumenemissuoja, joka aiheuttaa led valojen sammumisen tai himmenemisen, jos virtalähde lämpenee liikaa.

Tällöin tulee tarkistaa valaisimen asennusolosuhteet, sillä usein virtalähteen liiallinen lämpeneminen johtuu siitä, että höyrynsulkukalvo on katossa huonosti kiinnitetty ja se makaa suoraan virtalähteen päällä.

Miksi led valaisin hohtaa?

Joskus valaisin voi jäädä hieman hehkumaan, vaikka se painetaan pois päältä himmentimestä. Tällöin valaisimeen jää pieni virta, jolloin sen päällä olon huomaa vasta pimeämmällä. Tämä johtuu joidenkin himmentimien ominaisuuksista, jolloin se päästää pientä virtaa läpi ja tämä riittää joillekin led valaisimille sytyttämään ne päälle.

Tämä saadaan useimmiten korjattua asentamalla valaisimen ja kytkimen väliin kompensaattori. Tähän käy esimerkiksi ABB:n häiriönpoistaja.

Miksi ledit ei himmene kunnolla?

Yleisimmät syyt huonoon himmennykseen ovat väärä himmentimen kuorman säätö tai väärä himmennystapa. Jos led valaisimet himmentyvät muuten hyvin, mutta himmennysalue on pieni, voidaan himmentimen kuormaa säätää himmentimestä. Tämä säätö löytyy useimmiten himmentimen oikeasta tai vasemmasta yläkulmasta ja sitä kääntämällä saadaan muutettua himmentimen kuormaa, jolloin himmennys saadaan toimimaan paremmin.

Joissain himmentimissä voidaan myös valita säätääkö himmennin nousevaa vai laskevaa reunaa ja tämän asetuksia vaihtamalla voidaan saada himmennys toimimaan paremmin.

Miksi uusi polttimo surisee?

Joskus vaikka polttimo olisi valaisimen suositusten mukainen, voi olla että lamppu silti surisee. Tällöin itse lamppu voi olla huono tai siinä on jotain vikaa.

On suositeltavaa, että käyttäjä testaa valaisinta uudella polttimolla. Jos lampun vaihtaminen poista ongelmaa, kannattaa tarkistaa onko lamppu himmennettävä.

Jos nykyinen lamppu ei ole himmennettävä, niin suosittelisimme testaamaan himmennettävällä lampulla, joka voisi toimia valaisimessa paremmin.

Miksi valaisin surisee himmennettäessä?

Jos valaisin surisee himmennettäessä, on usein syynä väärä himmennystapa tai siinä, että valaisimien kuorma ei ole sopiva himmentimelle. Himmentimien ohjeissa on usein mainittu millaisen kuorman led valaisimia sen perään voi laittaa. Jos himmentimessä on valittavissa nousevan (leading edge) ja laskevan (trailing egde) reunan säätö, voi tätä muuttamalla surina kadota.

Jos valaisimet surisevat tämänkin jälkeen, voi kokeilla vaihtaa himmennintä, sillä vika voi olla siinäkin. Vika voi olla myös valaisimen virtalähteessä. Vika virtalähteessä on helppo havaita, jos himmennetään useampaa valaisinta kerralla, jolloin vain yksi valaisin/virtalähde surisee. Tällöin tulee vaihtaa valaisimen viallinen virtalähde.

Lähde: winled.fi

Ledivalot voivat vahingoittaa silmiä ja haitata unirytmiä, Ranskan terveysviranomaiset varoittavat.

Led-valojen niin sanottu ”sininen valo” voi vahingoittaa silmän verkkokalvoa pysyvästi ja haitata luonnollista unirytmiä, Ranskan terveysviranomainen Anses varoittaa tuoreessa raportissaan. Tutkimuksesta kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Ansesin mukaan voimakkaille led-valoille altistumisella on ”fototoksisia vaikutuksia”. Ne voivat aiheuttaa pysyvää tuhoa verkkokalvon soluille ja heikentää näköä.

Ansesin mukaan ”fototoksisia vaikutuksia” on sillä, jos korkean intensiteetin siniselle valolle altistuu lyhytaikaisesti. Pitkäaikainen altistumisen matalamman intensiteetin valolle puolestaan lisää silmänpohjan ikärappeuman kehittymisen riskiä. Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-led-valot-voivat-vahingoittaa-nakoa-tekee-hallaa-myos-unirytmille/7410214#gs.rd55g5

Mieluiten ”lämmintä” led-valoa

Anses suosittelee kotona käytetyksi valaistukseksi ”lämmintä valkoista” led-valoa. Korkean intensiteetin siniselle valolle altistumista kannattaisi välttää. Led-valolla valaistuja ruutuja ei tulisi näprätä ennen nukkumaanmenoa.

Ansesin mukaan suositeltua enimmäisrajaa voimakkaalle siniselle valolle altistumiselle pitäisi laskea, vaikka vain harvat oikeasti altistuisivat sille niin paljon. Lapset ja nuoret ovat erityisen alttiita ”kylmän” sinisen valon haitoille, koska heidän silmänsä eivät ole vielä täysin kehittyneet. Organisaatio suosittelee myös, että kuluttajille myytäisiin ainoastaan matalan riskin led-laitteita ja autojen valojen kirkkautta vähennettäisiin.

Organisaatio kyseenalaista myös sen, millaista suojaa jotkin sinisen valon suodattimet ja aurinkolasit oikeasti tarjoavat.

Lähteet: Edition.cnn.comDailymail.co.uk

Vastaa